Mustasavustus Voipaalassa 22.9.2019

Voipaalassa kokoontuvat ryhmät osallistuivat mustasavustustapahtumaan Voipaalan taidekeskuksen soramontulla syksyllä. Oppitunnilla tutkittiin eläinten kalloja piirtämällä ja savesta muotoilemalla. Ryhmissä valmistettiin savesta erilaisia muotoja. Lopulliset keraamiset osat kootaan suureksi kruunuksi tai tuulikelloksi. Valmiit työt raakapoltettiin mustasavustusta varten.

Nuotiolle ladottiin tiilistä pohja. Raakapoltetut työt käärittiin sanomalehteen ja ne pakattiin metallisiin kurkkupurkkeihin jotka ladottiin tiilien päälle. Nuotiota kasvatettiin pikkuhiljaa reunoilta kohti purkkeja. Lopulta kaikki purkit peittyivät nuotioon. Nuotiota poltettiin sytytyshetkestä noin pari tuntia.

Nuotio jätettiin jäähtymään. Seuraavana päivänä purkit avattiin. Keramiikkateokset olivat saaneet hienon mustan sävyn ylleen savustuksessa. Polttotapahtumaan osallistui viisi oppilasryhmää opettajineen. Päivään osallistui myös oppilaiden vanhempia ja sisaruksia. Hienossa syyssäässä nautittiin yhdessä tekemisestä ja hyvistä eväistä.